Ketogeeninen dieetti rasvanpoltossa
Ketogeeninen dieetti polttaa erittäin tehokkaasti rasvaa, mutta ajan myötä myös sen teho hidastuu. Siksi ketodieetin ensimmäiset viikot ovat ratkaisevassa asemassa, erityisesti jos ylimääräisten kilojen kanssa on tullut painittua jo pidempään – näin motivaatio säilyy myös silloin, kun painon putoaminen alkaa hidastua.
Ylipaino ei kerry viikossa, joten se ei myöskään karise välittömästi. Kuitenkin jo muutamassa viikossa voidaan saavuttaa äkkilähtö ensimmäiselle kympille, erityisesti, jos ylipainoa on ehtinyt kertyä jo useamman kymmentä kiloa. Saavutetut tulokset motivoivat ja paraneva olo kannustaa jaksamaan. Valmennuksissa motivoinnista huolehtivat myös valmentajat.
FITFARMin KETO49-valmennuksen voima piileekin siinä, että ketogeeninen ruokavalio on valmennuksessa pääasiassa vain työkalu, ja kaikki muu valmennuksessa tähtää pysyvään painonhallintaan ja omaa hyvinvointia edistävien elämäntapojen löytämiseen. Valmentaja auttaa löytämään kestävät tulokset mahdollistavan muutoksen omassa arjessa.
Dieetti tulisikin aina nähdä yksisuuntaisena matkana kohti terveempää ja hyvinvoivempaa minää, ei jokavuotisena rantakuntokuurina tai muuna radikaalina miinuskalorijaksona, johon myydään menopaluulippuja sarjapaketteina. Vaikka alussa ottaisikin KETO49:n kaltaisen tehostartin rasvanpolttoon, loppumatka tulee kulkea rauhallisemmin ja juurruttaa terveitä, itselle sopivimpia tapoja omaan elämään pysyvästi. Meillä on tarjota sinulle työkaluja ja tukea matkallesi, mutta loppuviimein sinä itse kuljet oman matkasi ja on sinusta itsestäsi kiinni, miten vahvan tien itsellesi rakennat.
Lue lisää KETO49®-valmennuksesta.
Ketogeenisen dieetin tueksi löydät verkkokaupastamme kokonaisen tuoteryhmän Keto-lisäravinteita! Lisäksi valikoimassamme on runsaasti rasvanpolttoa tehostavia tuotteita sekä vähähiilihydraattisia proteiinijauheita!